Liittyminen

Miksi liittyä Ebeen?

Ebe ry on Helsingin yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajiksi ja varhaiskasvatuksen opintosuunnassa kasvatustieteiden maistereiksi opiskelevien ainejärjestö. Eben jäsenenä voit osallistua kaikkiin tapahtumiin aina vuosijuhlista retkiin ja erilaisista koulutuksista sitseihin. Ebe on edunvalvontaa, opiskelijoiden yhteistyötä, hauskanpitoa ja paljon muuta.

Ebe ry:n jäsenet voivat myös liittyä Suomen opettajaksi opiskelevien liittoon SOOLiin. SOOL tarjoaa jäsenilleen monia hyödyllisiä etuisuuksia, kuten vakuutusturvan, Opettaja- ja Soolibooli-lehdet, koulutusta, Talvipäivät alennettuun hintaan, kalenterin, työttömyysturvan, edunvalvontaa ja lisäksi monia muita jäsenkortilla saatavia alennuksia. Katso niistä tarkemmin SOOLin kotisivuilta.

Voit itse vaikuttaa tulemalla mukaan ideoimaan ja toteuttamaan toimintaa yhdessä hallituksen kanssa. Vaikka et tahtoisi hallituksessa ollakaan, voit aina ehdottaa jotakin tapahtumaa tai tilaisuutta ja tulla mukaan toteuttamaan mieleistäsi toimintaa!

Neljän vuoden jäsenmaksu on 12 euroa, kahden vuoden jäsenmaksu on 6 euroa ja yhden vuoden 3 euroa. Lisävuosi Eben jäsenenä esimerkiksi opintojen viivästymisen takia maksaa 3 euroa.

Miten liittyä Ebeen?

Jäsenyyden aktivoinnin väylät:

Suoralinkki lomakkeeseen jäsenyyden aktivoinnin lomakkeeseen: https://kide.app/community/1ccb8d73-fb19-4157-b835-6ec792780154?action=activate-membership&membershipId=a2fb450d-8ab9-4ff2-a526-45399e924cbc 

Kide.appin lompakko https://kide.app/wallet/memberships
Ebe ry:n omat sivut https://kide.app/community/1ccb8d73-fb19-4157-b835-6ec792780154

Jäsenyys astuu kun olet maksanut jäsenyyden kide.app:n kautta ja Ebe ry:n hallituksen hyväksyttyä sinut seuraavassa kokouksessaan Eben uudeksi jäseneksi.

Sähköpostilistalle liittyminen

Ebe ry:n sähköpostilistalle kerrotaan tapahtumista, tilaisuuksista ja esimerkiksi avoimista alan työpaikoista. Jos siis haluat pysyä ajan tasalla Eben, tiedekuntamme ja koko yliopiston asioista, kannattaa liittyä listalle! Yliopiston suodatuksen ansiosta ei turhaa roskapostia pääse listalaisille.

Listalle pääset liittymään lähettämällä sähköpostin seuraavasti:

1. Jätä viestin otsikko tyhjäksi.

2. Kirjoita viestiksi: subscribe ebe-lista

3. Osoita viestisi osoitteeseen majordomo(at)helsinki.fi

4. Jos viestisi on mennyt onnistuneesti perille, saat jatko-ohjeet sähköpostiisi.

(Mikäli haluat erota sähköpostilistalta, lähetä osoitteeseen majordomo(at)helsinki.fi viesti: unsubscribe ebe-lista)